FT Harri Kalha on taidehistorian ja sukupuolen tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa sekä visuaalisen kulttuurin tutkimuksen dosentti Turun yliopistossa. Kulttuurin harrastajille Kalha on tullut tunnetuksi persoonallisena tietokirjailijana, jonka aihealueisiin kuuluvat niin kuvataide, design ja populaarikulttuuri kuin valokuvaus ja elokuvakin. Viimeisin aluevaltaus on 1900-luvun amerikkalainen populaarimusiikki ja moderni jazz.

Kalha on ollut kahdesti Tieto-Finlandia -ehdokkaana ja saanut samoin kahdesti Eliel Aspelin -palkinnon vuoden parhaasta taidekirjasta. Vuonna 2017 hänelle myönnettiin Suomen kulttuurirahaston E.J. Vehmas -palkinto ja Suomen tietokirjailijat ry:n palkinto. Maahengelle Kalha on tehnyt kaksi kirjaa yhdessä valokuvaaja Harri Tahvanaisen kanssa. Teoksissa Nimettömät (2014) ja Valokuvan orpokoti (2017) hän on toiminut kirjoittajan roolin ohella myös visualistina, ilahduttaen lukijoita mittavin kattauksin toinen toistaan hykerryttävämpiä vanhoja valokuvia.

Kirjat