Maahenki kirjamessuilla: Taidetta, luontoa, ihmisyyttä

2018-10-25T15:26:09+00:0025.10.2018|Tiedotteet, Uutiset|

Tule tapaamaan kirjailijoita osastollemme!

Kulttuurikustantamo Maahenki osallistuu Helsingin kirjamessuille sekä vahvoin uutuuksin että viime vuosien helmin.

Uutuuksien kärjessä ovat Seija Paasosen Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin, Heikki Kokkosen Majavaelämää, Liisa Louhelan Sata yötä ulkona, Lassi Kalleisen Mökkiluonto tutuksi kännykällä ja Riku Cajanderin Vanhat tutut ja hankalat vieraat – Vieraslajit ja tulokaskasvit Suomen luonnossa. Tiina Aallon Vaatteen uusi elämä houkuttelee katsomaan kaapin perälle juuri niihin vaatteisiin, joiden kohtalosta on vaikea päättää.

Myymme messuilla myös pienen erän kysyttyjä viime vuosien teoksia, joiden painokset on myyty loppuun mutta joista kustantamossa on vielä muutama kappale.

Osastollamme 6d91 vierailevat useat kirjantekijämme. Lauantaina klo 12 ja 14 on haastateltava kuvajournalisti Juha Laitalainen ja klo 13 ja 15 valokuvataiteilija Matti Hietala. Sunnuntaina klo 12-15 osastolla vierailee meteorologi, taidehistorian pitkäaikainen harrastaja Seija Paasonen.

Elämää on myös kirjamessujen jälkeen. Loppuvuodesta Maahenki julkaisee Marja-Terttu Kivirinnan teoksen Tapio Wirkkala. Taiteilija, Anne Bäcklundin neulekirjan Juhlasormikkaat – Kirjoneulekäsineitä Koivistolta sekä Jorma Luhdan ja Seija Paasosen teoksen Revontulet. Odotettuja uutuuksia ovat myös Jarno Mikkosen Luonto sisälläni ja Vesa Heikkisen Kivi, kukka ja kuu, joka opastaa tutun ympäristön näkemisen taitoon itämaisen estetiikkakäsityksen avulla.

Maahenki on luontoon, kulttuuriin ja käden taitoihin erikoistunut kustantamo, joka vuonna 2019 täyttää 20 vuotta. Juhlavuonna kustantamo tuo kirjanystävien iloksi vahvan valikoiman sisällöllisesti ja esteettisesti korkeatasoisia teoksia ihmisestä, luonnosta ja maailmasta.

Tervetuloa messuosastollemme 6d91!

Kirjamyynti: Ulla Sarviala, ulla.sarviala@maahenki.fi, 0505604544
Kustantaja: Johanna Korhonen, Maahenki Oy, johanna.korhonen@maahenki.fi, 0405105906

Shares