Kiero ja villiintynyt

Ritva Kovalainen

45,00

Ritva Kovalaisen (s. 1959) uusin valokuvakirja Kiero ja villiintynyt on valokuvataidekirja, jossa puut, luonnon monimuotoisuus, luonnon muotokielen ominaispiirteet sekä ihmisten kulttuurinen side metsään nousevat pääosaan. Teoksessa puut edustavat sekä henkistä että fyysistä todellisuutta. Niillä on iso rooli maapallon ekosysteemin toimivuudessa, mutta samalla ne nähdään merkityksellisinä olentoina, joihin liitetään jopa uskonnollisia merkityksiä.

Kirjassa on sekä mustavalko- että värikuvia, jotka toistavat yksityiskohtia uskomattomalla tarkkuudella; niissä avautuva maisema imaisee sisälleen, johonkin ajattomaan, myyttiseen ja kauniiseen maailmaan, jonka olemassaolo on ikuinen arvoitus.

 

 

Kuvaus

Kiero ja villiintynyt on synteesi taiteilijaprofessori, valokuvaaja Ritva Kovalaisen metsä- ja puuteemoista. Puut ja metsät ovat olleet noin kolmekymmenen vuoden ajan keskeinen osa Kovalaisen valokuvaamista.– Olen halunnut nähdä ihmeen vähäpätöiseltä näyttävässä, tavanomaisessa, joka arkipäiväisestä olemuksestaan huolimatta edustaa ihmisestä riippumatonta villiyttä, Kovalainen kirjoittaa teoksen esipuheessa.

Kiero ja villiintynyt on valokuvataidekirja. Puut, luonnon monimuotoisuus, luonnon muotokielen ominaispiirteet sekä ihmisten kulttuurinen side metsään nousevat siinä pääosaan. Kirja on kaksikielinen (suomi, englanti) ja soveltuu erinomaisesti myös lahjaksi. Kirja on elämys luonnon ja metsien ystäville: ihmisille, joille maisema on tärkeä ja jokaiselle, joka on joskus ollut kiintynyt mökkikuuseen, pihansa pihlajaan tai kotikatunsa lehmuksiin.

Julkaistu: 03.01.2017
Sivumäärä: 152
Koko: 290 x 255 mm
Sidos: sidottu                                                                                                                                                                                                                          Kielet: Kieli: suomi, englanti
Kirjastoluokka: 75.7

Shares