Linnuntie

Lasse Kylänpää

45,00

Miljoonat jäävät matkalle. Jokainen keväällä Suomeen palaava muuttolintu on tarina selviytymisestä.

Millainen on muuttolintujen tuhansien kilometrien matka yli merien, vuoristojen ja autiomaiden? Lasse Kylänpää otti kameran ja lähti ottamaan selvää, kuinka eri lintulajit tämän kaiken selvittävät.

Tuloksena on henkeäsalpaava kuvakirjan ja matkakertomuksen synteesi Linnuntie. Tuosta tiestä tuli pitkä myös tekijälleen, sillä kiuru, peippo, västäräkki ja haarapääsky johdattivat Kylänpään ympäri maailmaa aina Etelä-Afrikkaan asti.

Kuvaus

Muuttomatkan lisäksi Linnuntie on kirja vuodenkierrosta ja erilaisista luonnonoloista. Teos alkaa tammikuisesta Suomesta ja päättyy seuraavan vuoden maaliskuuhun Italiaan. Tuolla reissulla Kylänpää tulee kertoneeksi paljon lintujen biologiasta; miten ne reagoivat lämpötilan ja olosuhteiden muutoksiin ja mitä kaikkea niiden on tehtävä selvitäkseen hengissä.

Jos on muuttolintujen matka pitkä ja vaivalloinen, sitä se oli myös tämän kirjan kirjoittajalle. Kylänpää seurasi kiurua, peippoa, västäräkkiä ja haarapääskyä aina Viroon, Liettuaan, Puolaan, Espanjaan, Maltalle, Italiaan, Egyptiin ja Etelä-Afrikkaan asti.

Lähes puoli miljardia lintua lähtee Suomesta talvenviettoon toisaalle kulkeakseen vuodenaikojen mukaan sinne, missä on ruokaa. Lintujen lentämät kilometrit havainnollistavat hyvin ponnistuksia, joita ne joutuvat tekemään: haarapääsky voi lentää vuoden aikana yli 100 000 kilometriä, Nuorgamissa pesineet västäräkit ovat tuhat kilometriä taivallettuaan yhä Suomessa, kun taas Helsingin västäräkit ovat saman matkan tehtyään jo Keski-Euroopassa. Lisäksi linnut eivät voi koskaan lentää ”linnuntietä”, sillä ne joutuvat selviämään säälimättömistä säärintamista ja ihmisen asettamista ansoista.

Kirjan näyttävä kuvitus ja tarkkoja havaintoja viljelevä teksti kertoo yhtäältä luontomme kauneudesta ja toisaalta sen armottomuudesta. Miljoonat muuttolinnut jäävät matkalle, jokainen keväällä Suomeen palaava muuttolintu on itse asiassa tarina selviytymisestä.

Tekijä
Salossa ja Kemiönsaaressa asuvaa toimittaja, tietokirjailija ja valokuvaaja Lasse Kylänpäätä (s.1962) kiehtovat kaikki luonnonilmiöt, mutta luonnon ja ihmisen suhde kiinnostaa häntä erityisesti. Kylänpään varhaisempaa tuotantoa ovatmm. valokuvakirjat Tie vie (2008), Uskelanjoki (2002), Äetsää etsimässä (1986) ja Hetkiä Huittisissa (1985).

 

ISBN: 978-952-301-056-7
Julkaisupäivämäärä: 21.09.2015
Sivumäärä: 224
Koko: 274mmX224mm
Sidos: sidottu
Kirjastoluokka: 58.12, 40.8, 75
Kielet: suomi

Shares