Pyhä ja suuri pääsiäissunnuntai (kreikkalainen sävelmä)

OKJ

25,00

Pääsiäiskanoni, kreikkalainen sävelmä
Sov. rovasti Viktor Staroruskij
Suom. sov. Pietari Akimov / Juhani Matsi
Nuottigrafiikka: Juhani Matsi

Kuvaus

Nuottijulkaisun toteuttaja Juhani Matsi kertoo teoksen synnystä:

”Käsillä oleva kreikkalainen aamupalveluksen kanoni sai nykyisen muotonsa vuonna 2009. Pyrkimyksenä on ollut vakiintuneen musiikin säilyttäminen mahdollisimman muuttumattomana.

Olen pyrkinyt noudattamaan uskollisesti Pentekostarionin mukaista uutta suomalaista kieliasua. Aivan täydellisesti sanojen ja nuottien sovittaminen ei onnistu seuraavista syistä: Sävelkudokselle, joka on vanhaa kreikkalaista, täytyy pyrkiä olemaan uskollinen. Kieli, jolle myös täytyy olla uskollinen ja joka on saanut muotonsa paljon myöhemmin, ei aina istu nuotteihin.

Ryhdyin kuitenkin tähän muokkaamiseen kolmesta syystä:
1. Kyseinen kanoni on erittäin suosittu ja eniten käytetty kirkossamme.
2. Kyseinen kanoni on tavanomaisen sekakuoron ulottuvilla ilman kohtuutonta rasitusta.
3. Kanonin musiikillinen säkeitten jakaantuminen osoittautui kohtalaisen taipuisaksi uuteen suomalaiseen kieliasuun sovittamisessa.

Kuten usein käy niin sanotussa käännösmusiikissa, sävelkudos ja kieli eivät kohtaa. Silloin olen joutunut tekemään valintoja ja tyytymään niihin.

Toivon, että kyseinen vanhaan traditioon pitäytyvä kanoni voi omalta osaltaan edelleenkin rikastuttaa pääsiäisyön aamupalveluksen sointimaailmaa.

Koska teos on tarkoitettu liturgiseen käyttöön eikä konserttimusiikiksi, esitysmerkkejä on hyvin vähän.

Tarpeen vaatiessa kanoni voidaan toki laulaa myös kirjoitetusta sävellajista poikkeavalta korkeudelta.”

ISBN: 978-952-5652-94-9
Julkaisupäivämäärä: 02.02.2010
Sivumäärä: 73
Koko: 187 X 300
Sidos: Sidottu
Kirjastoluokka: 78.373
Kielet: suomi

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Pyhä ja suuri pääsiäissunnuntai (kreikkalainen sävelmä)”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shares