Tämän matkan verran pidemmälle

P. Puntarpää

26,00

Tämän matkan verran pidemmälle on kokoelma kuvitettuja runoja, joka on matka, sen päättyminen, matkanjälkeisen uuden vaiheenodotus. P. Puntarpään runot ovat vuoropuhelua kuvataiteilija Viggo Wallensköldin tekemän kuvituksen kanssa; jokainen kuva on tulkinta kustakin runosta. Runot ovat syntyneet vuosien 1984 ja 2016 välisenä aikana.

Kuvaus

tuuli on vastaan

Auringonkaikkeudessa

siivet välähtävät lentoon

Tämän matkan verran pidemmälle on runoilija P. Puntarpään eli Pekka Suvikorven esikoisteos. Puntarpään runojen kanssa samaa matkaa kulkevat taiteilija Viggo Wallensköldin maalaukset. Marko Mäkisen taittaman ”pienen punaisen kirjan” on kustantanut Maahenki Oy yhteistyössä tekijän kanssa.

Puntarpään runot ovat vähäeleisiä mutta kertovat paljon. Puntarpää tekee tarkkoja havaintoja ohikiitävistä hetkistä ja tiivistää ne muutamaan pieneen, mutta merkitykselliseen sanaan.

metsän

peitossa ovat

tuulen huoneet

Runokirja sopii taskuun yhtä lailla matkalla kuin levossa. Kirja on pienoismaailma, johon voi vetäytyä hetkeksi tai pidemmäksikin aikaa. Puntarpään runoissa yhdistyvät elämä, luonto, kaikki aistimukset ja ajatus matkalla olosta. Matkan jälkeen alkaa uuden vaiheen odotus.

oksa pudottaa

lehdet kuin lapsi

korvat  

    sanoo ei kukaan

          unia kuule

 

ISBN  978-952-301-126-7
Julkaistu 2017
Sivumäärä: 135
Koko: 115 mm x 160 mm
Sidos: sidottu
Kirjastoluokka: 1.57, 1.58
Kielet: suomi

Saatat myös pitää...

  • Hetkeen ei ollut mitään

    Kimmo Räisänen

    39,00
    Osta lisätiedot
  • Sanasi sun – Luovan kirjoittamisen opas ja lukemisto

    Markku Hattula, Arto Seppälä

    27,00
    Osta lisätiedot
  • Iso siika

    Lauri Oino

    39,00
    Osta lisätiedot
  • Sanojen sylissä – Iloa ja itsetuntemusta kirjoittamalla

    Markku Hattula, Kristina Svensson

    27,00
    Osta lisätiedot
Shares